Ikävyysalue

Ikävyysalue

Mukavuusalueesta puhutaan paljon eikä missään myönteisessä merkityksessä. Termi on mielestäni hieman harhaanjohtava. Sehän tarkoittaa paikkaa, jossa oleillaan jonkinlaisessa laimean mitäänsanomattomuuden tilassa. Juodaan kahvia samasta kupista aamusta toiseen, joogataan aina samalla paikalla joogastudiossa ja katsotaan samaa tv-sarjaa. Luetaan samoja lehtiä, puhutaan samoista asioista ja unelmoidaan samoja unelmia.

Onko tällainen ennustettava, läpeensä rutiinien syövyttämä elämä muka mukavaa?

Ei. Se on tylsää. Se on ikävää. Ja mikä pahinta, se ei johda muuhun kuin saman tylsyyden jatkumiseen.

Onnellisuuden vastakohta ei ole onnettomuus vaan ikävystyminen, sanoo Tim Ferriss ja on aivan oikeassa.

Mukavuusalue-elämä on turvallisuushakuista elämää. Sen kantavana periaatteena on ajatus, että kun ei tee mitään rutiineista poikkeavaa, pysyy jonkinlaisessa Herran kukkarossa. Siellä on ehkä tylsää mutta myös turvallista. Ja ainahan voi odotella seuraavaa lomaa tai eläkevuosia. Ehkä sitten on kivaa.

Muutama vuosi sitten minut työnnettiin niin kauas mukavuusalueeltani etten osaisi sinne enää takaisin vaikka haluaisin. Enkä halua. Tiedän nimittäin nyt että, että mukavuusalueellani oli paitsi erittäin epämukavaa, myös kaikkea muuta kuin turvallista.

Minuthan tuupattiin sieltä ulos!

Vaikka olin roikkunut kaikilla raajoillani kiinni Herrani kukkarossa!

Eckhart Tolle on sanonut, että turvallisuus on ylimainostettua, koska siellä ei tapahdu mitään kiinnostavaa. Minä sanoisin, että turvallisuus on illuusio. Mitään Herran kukkaroa ei nimittäin ole olemassa. Sitä paisi, mitä enemmän turvallisuutta hakee, sitä enemmän asettautuu alttiiksi turvattomuudelle. Kukaan ei koe itseään niin turvattomaksi kuin turvallisuushakuinen, mukavuusalueeltaan ulos heitetty.

Turvallisuutta ei voi olla ilman turvattomuutta.

Voidaan väittää, että turvallisuushakuisuus ja mukavuusalueella lusiminen ovat järjellistä elämistä. Järjellinen elämä on elämää, jossa ei oteta turhia riskejä ja vertaillaan jatkuvasti asioiden todennäköisyyksiä. Ei esimerkiksi matkusteta sotariskialueille, koska todennäköisyys joutua väkivallan kohteeksi on siellä suurempi kuin jossain turvalliseksi luokitellussa turistikohteessa.

Juuri nyt suremme eräässä turvalliseksi luokitellussa lomakohteessa tapahtunutta joukkosurmaa.

Poikani asui vuoden keskellä Sri Lankan sisällissotaa. Colombossa räjähtelivät autopommit ja elämä oli arvaamatonta. Poika eli siellä ns. normaalia elämää eikä hänelle koskaan tapahtunut mitään erikoista. Lomalle Suomeen tultuaan hän sen sijaan oli saada turpiinsa Puotilan metroasemalla – vain koska näytti jonkun satunnaisen ohikulkijan silmissä ärsyttävältä.

Turvallisuushakuisuus on kerta kaikkiaan huono keino suojella itseään. Maailma on niin epävarma paikka, että epävarmuudelta ei voi paeta kukaan, vaikka ei muuta tekisikään kuin varmistelisi asioita.

Paljon paremmin toimii se, että oppii uskomaan kykyynsä selvitä aivan missä ja mistä tahansa. Tästä on tehty tieteellisiä tutkimuksia. Se, että jotkut lapset selviävät vaikeista olosuhteista ja kasvavat täysipäisiksi aikuisiksi vaikka ovat viettäneet koko lapsuutensa turvattomuudessa, johtuu siitä, että heihin on kaiken kaaoksen keskelläkin valettu uskoa siihen, että he selviävät.

Kehityspsykologi Emmy E. Werner teki tästä jo 50-luvulla laajan tutkimuksen. Lasten selviytymismahdollisuudet eivät siis lisäänny sillä, että heitä suojellaan kynsin hampain kavalalta maailmalta. Riittää, että lähellä on joku, joka sanoo heille, että he kyllä pärjäävät, tapahtui mitä tahansa.

Monet klassiset sadut itse asiassa valmentavat lapsia sinnikkyyden hyveeseen. Tällainen on esimerkiksi Hannu ja Kerttu. Nämä neuvokkaat sisarukset selvisivät koitoksistaan nokkeluutensa ansiosta ja elivät elämänsä loppuun asti onnellisina piparkakkuja syöden. Miten kävi noita-akalle ja pahalle äitipuolelle?

Sinnikkyys, resilience, on taito, jonka voi oppia ja joka monin tavoin auttaa ihmisiä paitsi selviämään elämän haasteista, myös tekemään elämästä mielekkäämpää antamalla rohkeutta kävellä ikävyysalueelta ulos.

Sinnikkäiksi oppineiden ihmisten aivojen stressitasot laskevat nopeasti uhkatilanteen lauettua. Pelon virtapiirit heikentyvät ja syntyy uusia hermoyhteyksiä aivojen kehittyneimpien osien, etuaivokuoren ja primitiivisimpien pelko-ja tunnekeskusten, esimerkiksi mantelitumakkeen, välille. Vahvempi yhteys näiden välillä tarkoittaa, että etuaivokuori saa mantelitumakkeen rauhoittumaan.

Aivoja voi treenata samalla lailla kuin hauistaan, vahvistamalla niitä osia, jotka saavat pelon virtapiirit heikkenemään. Erinomainen keino on mennä pelkoa päin ja tehdä asioita, jotka kauhistuttavat. Aluksi kannattaa harjoitella pienillä peloilla, ja edetä siitä sitten isompiin, kunnes lopulta pääsee siihen ydinpelkoon, joka estää elämästä sellaista elämää kuin haluaisi.

Ydinpelko on jonkinlainen lopullisen tuhon skenaario, joka meihin iskostetaan jo lapsuudessa. Ehkä se on peräisin Raamatun tuomiopäivästä. Kuten Asterixin kyläpäällikkö, elämme peläten taivaan putoavan niskaan, jos teemme virheliikkeen ja perustamme esimerkiksi yrityksen tai jotain muuta yhtä kauheaa. Ryhdymme pitämään kahvilaa. Kirjoitamme kirjan. Tai myymme omaisuutemme, lähdemme Kalkuttaan ja liitymme Laupeuden sisariin. Tällaiset seikkailijat joutuvat kohtaamaan epävarmuuden, jonka kaikki tietysti joutuvat kohtaamaan, mutta nämä seikkailijat ikään kuin etuvartiossa. Turvallisissa työpaikoissaan olevat katsovat kauhuissaan vierestä mitä seikkailijoille oikein tapahtuu. Tuleeko konkurssi? Millaiset arvostelut kirja saa? Tullaanko Kalkutasta maitojunalla takaisin?

Mielenkiintoista on, että nämä sinnikkäät (resilient) seikkailijat nimenomaan eivät sinnittele. Sen sijaan he menevät ja tekevät. Ja selviävät. Tapahtui mitä tahansa. Koska he tietävät, että mitä tahansa ei tapahdu, kun on niin onnekas, että on syntynyt hyvinvointivaltioon. Taivas ei putoa niskaan. Maailmanloppua ei näillä näkymin ole ainakaan lähitulevaisuudessa tulossa. Ei myöskään heinäsirkkaparvia tai nälänhätää. Kaurapuurodieetti, omasta autosta luopuminen ja kaupungin vuokra-asuntoon muuttaminen tuskin on kamalinta mitä ihmiselle voi tapahtua.

Paljon kamalampaa on unelmistaan luopuminen. Ja ainainen sitku-elämä.

Vakituinen työpaikka ei sitä paitsi ole enää aikoihin ollut turvallisuuden tae. Itse asiassa se saattaa olla ansa, johon pudottuaan tuudittautuu vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Sinnittelyn palkka saattaakin olla se, että joutuu tyrkätyksi ulos mukavuusalueelta. Ja se jos mikä sattuu.

Tänä kesänä voisit miettiä, minkälaisella ikävyysalueella olet jumissa. Voisiko sieltä jo lähteä? Asiassa on nimittäin sekin puoli, ettei sinua ole tarkoitettu tänne jumittamaan vaan luomaan jotain uutta. Viemään maailmaa eteenpäin. Kasvamaan ja kehittymään. Tekemään juuri sitä, mitä vain sinä osaat tehdä. Äläkä väitä, ettet osaa mitään. Osaat erittäin hyvin esimerkiksi sitä, minkä tekeminen tuottaa sinulle iloa. Tee siis sitä! Heittäydy siihen!

Meditointi on muuten hyväksi havaittu menetelmä vahvistaa sinnikkyydestä vastaavia aivojen osia. Mutta senhän varmasti jo aavistitkin.

Lähde: http://time.com/3892044/the-science-of-bouncing-back/

 

 

 

 

 

 

 

 

Joku olo

Kun vanhempi poikani oli pieni, hän tuli kerran luokseni ja sanoi, että hänellä oli “joku olo”.

Tämä ilmaisu jäi osaksi perheemme retorista perintöä, sillä me kaikki koimme sen niin osuvaksi. Meistä itse kukin havaitsi olevansa usein tilanteessa, jossa tuntui joltain muttei tarkkaan tiedetty, miltä.

Oloja, tunteitaja ja tuntemuksia tulee ja menee eikä kaikille osaa antaa nimeä.

Neale Donald Walsch, joka keskusteli Jumalan kanssa kolme vuotta ja kirjoitti näistä keskustelusta sarjan bestsellereitä, sanoo, että Jumlala puhuu meille etupäässä tunteiden kautta. Siksi jokainen tunne tai tuntemus pitäisi ottaa vakavasti.  Se on viesti. Sillä on tarkoitus. Sitä pitäisi kuunnella.

(more…)

Ottaa päähän

Vietin juhannuksen Ahvenanmaalla, Lappoon saaressa, auringonpaisteessa ja hauskassa seurassa. Minulla oli todella mukavaa. Kolme päivää meni kuin siivillä vaikka sitkeä yskä hieman haittasi yöunia. Tunsin oloni rentoutuneeksi.

Tämä saattoi hyvinkin olla hauskin juhannus ikinä.

Paluumatka sujui hyvin, kunnes matkanteko alkoi jotenkin puuduttaa. Väsytti. Yskitti. Aurinko jäi Ahvenanmaan saaristoon. Turun moottoritien yllä roikkuivat harmaat pilvet.

Sitten havaitsin purentakiskojeni jääneen majapaikkaamme.

(more…)

Teetkö työtä vai oleiletko?

Työtä voi kokemukseni mukaan tehdä pääasiasassa kahdella tavalla, tekemällä tai oleilemalla.

Hyvin monet työpaikat perustuvat oleilemiseen. Jostain minulle tuntemattomasta syystä työnantajat ja esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto uskovat, että juuri oleilemalla saadaan ihmisistä eniten irti. Tärkeämpää kuin mitä ihmiset tekevät, on se, että he ovat työpaikalla.

Ei tunnu olevan niin suurta väliä miten työpaikoilla oleillaan.

(more…)

Luovuta mutta älä anna periksi!

Luovuta mutta älä anna periksi!

Olen nähnyt tämän tapahtumaketjun niin useasti, että uskon sen olevan tapa, jolla Maailmankaikkeus toimii:

Joku yrittää saavuttaa jotain. Se voi olla unelmien työpaikka, ihmissuhde tai opiskelupaikka. Hän tekee paljon työtä unelman saavuttamiseksi. Mitä enemmän hän yrittää, sitä enemmän tulee takapakkia. Työpaikkaa ei löydy. Eteentulevat kumppaniehdokkaat ovat toinen toistaan toivottomampia. Pääsykokeet epäonnistuvat eikä varasijalistan 15.sija vain riitä sisäänpääsyyn missään koulutusohjelmassa.

Jatkuvat takapakit lannistavat lopulta ihmisen. Hän nujertuu. Luopuu toivosta. Hän putoaa kuoppaan, jolla ei tunnu olevan pohjaa.

(more…)