Jätin eilen kustantajalleni käsikirjoituksen kirjasta, joka kulkee työnimellä Iso ajatus. Kirjan nimi tulee fysiikan pioneerin Sir James Jeansin toteamuksesta, että maailmankaikkeus näyttää enemmän isolta ajatukselta kuin isolta koneistolta.

Kirjaprojektini tarkoitus oli löytää vastaus kysymykseen, uskonko minä Jumalaan.

Suuren osan elämästäni olen ajatellut uskovani. Viime aikoina en ole ollut asiasta enää niinkään varma. Elämässäni on ollut sen verran vastoinkäymisiä, että olen ollut taipumassa samaan lopputulokseen kuin Bob eräässä Woody Allenin elokuvassa. Juristi Bob julistaa isänsä hautajaisissa ettei ole koskaan uskonut Jumalaan, ei edes lapsena, koska ajatteli jo silloin, että vaikka Jumala olisi olemassakin, hän on epäonnistunut niin surkeasti, että on ihme, ettei Häntä vastaan ole nostettu ryhmäkannetta.

Uskonko minä vai olenko vain tottunut ajattelemaan, että uskon?

Ajattelenko Jumalasta samalla tavalla kuin puolueesta, jota olen äänestänyt koko aikuisikäni? Tekivät ne siellä mitä tahansa, äänestän niitä silti, koska olisi hirveän vaivalloista etsiä uusi puolue.

Kun on uskonut Jumalaan suuren osan elämästään, olisi hirveän vaivalloista etsiä uusi maailmankatsomus. Pitäisi alkaa miettiä asioita. Kysyä perustavaalaatua olevia kysymyksiä. Alkaa siivota sellaisia mielensä nurkkia, jotka mieluiten jättäisi pimentoon. Mennä epämukavuusalueelle. Oppia katselemaan maailmaa uusin silmin.

Olen nyt viettänyt vuoden tehden yllämainittuja asioita. Tuloksena syntyi 250 liuskaa tekstiä. Selkeän kyllä tai ei –vastauksen sijaan syntyi matkakertomus. Asiat eivät kirkastuneet vaan saivat lisää kerroksia.

Jumala on kysymys, ei vastaus, sanoo filosofian professori William Irwing New York Timesissa. Lisäksi Jumala on kysymys, joka ei jätä meitä rauhaan. Tämä johtunee siitä, että mitä enemmän me tiedämme, sitä vähemmän me ymmärrämme. Tiede edistyy, kehittyy, menee eteenpäin mutta me olemme yhä enemmän ymmällämme. Mitä enemmän tiedämme maailmankaikkeudesta, sitä oudommalta se alkaa tuntua. Emme käsitä edes omia aivojamme. Miten ihmeessä aine tuli tietoiseksi itsestään? Ja miksi ihmeessä?

On paljon ihmisiä, joita Jumala-kysymys ei kiinnosta. On myös heitä, jotka raivostuvat, kun se nostetaan esille. Tällaisia ihmisiä kutsutaan ateisteiksi ja antiteisteiksi. Ateismi tarkoittaa Jumala-uskon puutetta ja antiteismi taas Jumalan vastustamista. Ateisti ei pohdi Jumalan olemassoloa. Olisikin outoa pohtia sellaisen olemassaoloa, jonka olemassaoloon ei usko. Amerikassa nyt hyvin äänekkäät uusateistit ovatkin mielestäni antiteistejä. Mutta eivät hekään ymmärtääkseni Jumalaa vastusta (koska Häntä ei ole olemassa) vaan uskontoja.Jumalan olemassaolosta ei kukaan tiedä mutta uskonnot ovat mitä suurimmassa määrin olemassa.

Uskontovastaisuuden ymmärtää helposti. Uskontojen historia on kauhistuttava kertomus väkivallasta, vallanhimosta ja vihasta. Miksi uskonnot alkoivat toimia omia opetuksiaan vastaan, on kysymys, johon en nyt ryhdy etsimään vastauksia. Minua nimittäin kiinnostaa Jumala. Vaikka toisin väitetään, Jumala ei ole uskontojen keksintöä. Hän on ollut olemassa aina. Niinhän uskonnot opettavat. Kuten rabbi Jeremy Kalmanofsky on sanonut: “Minä olen juutalainen. Jumala ei.”

Kirjaprojektini myötä aloin miettiä, pitäisikö Jumalalle keksiä uusi nimi? Esimerkiksi Jokin. Suuri osa ystävistäni nimittäin ilmoittaa uskovansa Johonkin. Kirjailija Karen Armstrong jopa vetäytyi 17-vuotiaana luostariin koska halusi päästä yhteyteen tämän Jonkin kanssa. Hän lähti sieltä seitsemän vuotta myöhemmin koska Jokin pysytteli piilossa. Armstrong ei kuitenkaan päässyt Jostakin eroon vaan on omistanut elämänsä tälle oudolle voimalle, johon useimmat meistä näyttävät uskovan, ateistit ja antiteistitkin.

Jonkin ansiosta asiat nimittäin aina järjestyvät, niillä on tarkoitus ja aikataulu.

Iso ajatus kertoo minun suhteestani Johonkin. Jos nimittäin on olemassa ajatus, Jonkunhan on se ajateltava. Käytän silti mieluummin Jostain esikristillisellä ajalla syntynyttä nimeä Jumala. Nimen etymologia on epäselvä mutta on viitteitä, että se olisi peräisin valoa tarkoittavasta sanasta.

Valoa kohti me ihmiset olemme jo paleoliittiselta ajalta suunnistaneet ja sillä matkalla me olemme yhä.