Sinä olet taivas,
kaikki muu on vain säätä.

Näin sanoi Pema Chödrön, buddhalainen nunna.

Tämä lausahdus tuli mieleeni viime tiistaina, istuttuani viisi tuntia lentokoneessa, joka ei päässyt lentoon ankaran sivutuulen ja rajun räntäsateen takia.

Kun kone sitten vihdoin nousi siivilleen, lensimme räntäsateen ja tuulen läpi paikkaan, joka tuntui Taivaalta. No, taivaallahan me tietysti olimmekin. Mutta tarkotan Taivaalla tässä sitä paikkaa, jonne jotkut uskovat meidän päätyvän kuolemamme jälkeen, jos olemme eläneet siivosti.

Ikkunoista, joita hetki sitten oli piiskannut vuoroin räntäsade ja vuoroin keltainen jäätymistä estävä suihku, näkyi nyt pelkkää valkeutta ja sinisyyttä.

Tiedän, että en ole tässä minkään omaperäisen ajatuksen äärellä mutta minulla on tarve nyt kuitenkin todeta sama mikä on niin monasti todettu: oli elämä maan päällä miten ankaraa, surkeaa, vaativaa, masentavaa tahansa, yläpuolellamme on aina kirkas sininen taivas.

Se on niin lohdullinen ajatus, että sen äärelle kannattaa hetkeksi pysähtyä.

Jos sinua juuri nyt juilii joku asia tai kalvaa jokin huoli, sulje hetkeksi silmäsi ja kuvittele taivaan kirkas sini ja pilvien puhdas valkeus.

Katsele hetki kuvaa, joka on tämän blogin yläpuolella. Ikkuna, jonka läpi kuvan otin, oli likainen mutta sekään ei estänyt taivaan huikeutta pääsemästä sen läpi.

KIrjoitan tätä eräässä kahvilassa lempikaupungissani Lissabonissa. Aina kun olen isoissa kaupungeissa, minut valtaa kummallinen rauha. Maailma on aina niin paljon enemmän kuin me kuvittelemme. Mahdollisuuksia on aina paljon enemmän kuin luulemme.

Ja taivas yläpuolellamme on aina täsmälleen yhtä kirkas, vaikka se maasta katsoen olisikin pilvien peitossa.

Tämä hyvin yksinkertainen asia on aina yhtä voimauttava.

Pidetään se siis mielessämme.